Bones pokkarina

Kesälomaan on vielä pari viikkoa, mutta oli jo pakko nollata itsensä. Kun en iltaisin useinkaan muuta jaksa, katselen tv:stä amerikkalaisia sarjoja. Pääasiassa murhia, joita esimerkiksi Bones tarjoili hiukan poikkeavasta näkökulmasta. Perheen kirjavastaava löysi jostain kirja-alennusmyynnistä Kathy Reichsin kirjoittamia Tempe Brennanin seikkailuja. Ellen olisi aikaisemmin katsellut sarjaa, olisin parin kirjan jälkeen vaihtanut Bonesin alkaessa kanavaa. Tylsä tyyppi ja tylsää tekstiä.

Kuten sanottu, päätin kuitenkin nollata itseni.

Reichsin Pyhimyksen hauta (Death du Jour) on ilmeisesti sarjan ensimmäisiä tarinoita, ja ilmestynyt jo kymmenisen vuotta sitten. Kirjoissa on Brennanin henkilökohtaiseen (rakkaus)elämään liittyvä jatkuva juoni, ja myöhempien kirjojen poikaystävä on vasta kiinnostava työtoveri. Fiktiiviset rikostutkijat elävät harvoin vakiintuneessa parisuhteessa, koska kirjailija ei halua hukata yhtä helppoa ja keventävää sivujuonta. Kirjojen Tempe Brennan on eri nainen kuin tv-sarjassa; hän on hiukan vanhempi, eronnut ja hänellä aikuinen tytär, alkoholiongelma ja kaksi koti- ja työpaikkaa. Tv-sarja tapahtu Jeffersonian instituutissa (tarkennus myöhemmin: esikuvana pidetään Smithsonian instituuttia), kun taas kirjoissa sukkuloidaan Kanadan Montrealin ja Pohjois-Carolinan Charlotten väliä.

Brennan kaivaa Montrealin lähellä luostarin kirkon lattian alta sata vuotta kuolleena maanneen nunnan luut, koska tämä pitäisi julistaa autuaaksi. Läheiseltä yksinäiseltä maatilalta löytyy tuhopolton jäljiltä raa’asti surmattuna joukko aikuisia ja kaksi pientä vauvaa. Lisää vainajia kaivetaan maasta pitkin kirjaa. Kun Tempe Brennan ryhtyy tutkimaan luita ja selvittelemään tapahtumia, hänen talonsa Charlottessa yritetään polttaa. Tempe joutuu olemaan huolissaan myös impulsiivisesta sisarestaan. Rinnalla kulkee kuitenkin koko ajan etsivä Andy Ryan. Vanhan nunnan salaisuuskin paljastuu lopulta.

Kirja on runsas ja rönsyilevä, mutta ei erityisen yllätyksellinen. Harvoin tavallisten dekkareiden arvoitukset jäävät ratkaisematta. Mukana ovat tyypilliset jännärin ainekset eksentrisiä ja eriskummallisia ihmistyyppejä ja äärimmäisiä sääilmiöitä myöten. Brennania itseään ahdistellaan ja kiusataan vain kohtuullisesti. Selityksiäkin lopussa tarvitaan, koska tapahtumat ja juoni eivät kykene selvittämään kaikkea. Tarina kuitenkin vetää toisin kuin myöhemmin osat, vaikka kaikki juonet pohjaavat kirjailijan mukaan todellisiin tapahtumiin. Kathy Reichs on itsekin oikeusantropologi ja yliopiston opettaja, mikä omalta osaltaan selittää todentuntuista ja pikkutarkkaa kuvausta. Pyhimyksen hautaan on riittänyt kerrottavaa pokkarinakin melkein viisi ja puolisataa sivua. Kirjoja on kääntänyt ainakin kaksi kokenutta ammattilaista, joista pidin enemmän tästä Heikki Salojärven käännöksestä — johtuiko sitten käännöksestä vai alkuperäisestä tarinasta.

Reichsin kirjailijanura on alkanut kymmenisen vuotta Patricia Cornwellin ensimmäisten kirjojen jälkeen. Hän on julkaissut noin kirjan vuodessa ja ilmeisesti jatkaa edelleen opetustyössäkin. Konsepti on melko lailla samantapainen, ja molempien naisten aiheet yhtä karmivia. Jotta uhri muuttuisi  kasaksi luita, täytyy tapahtua kaikenlaista, jota onneksi ei kirjoissa kovin tarkkaan kuvata. Olisi vinoa luonnehtia tätä kevyeksi iltalukemiseksi, mutta on Bones siivousta hauskempaa ajanvietettä.