Neal Stephensonin Barokkisyklin kolmas nide The System of the World on edeltäjiään rauhallisempi mutta ei yhtään vähemmän vaikuttava. ”A sumptuous, decadent feast for the brain”, kuten kirjan kannessa todetaan. Tyyneys johtunee siitä, että Jack Shaftoe (muistutukseksi: kirjan fiktiivisten henkilöiden linkeissä on tarina juoni, ei ainoastaan henkilökuvia) ryhtyy toimeen vasta puolivälissä kirjaa, vaikka hän onkin koko ajan taustalla läsnä. The System of the World –kirjan päähenkilö on Daniel Waterhouse, joka on palannut Bostonista sovittelemaan Isaac Newtonin ja Gottfried Leibnitzin välistä kiistaa; Newton uskoi, että Leibnitz oli plagioinut häneltä hänen keksimänsä differentiaali- ja integraalilaskennan (calculus), ja tästä aiheutui muutakin eripuraa. Newton on lähes yksi päähenkilöitä, ja kirjan nimi on mukailtu hänen pääteoksestaan Philosophiæ Naturalis Principia Mathematican kolmannesta osasta, De mundi systemate − Maailman järjestyksestä (lisäys 6.9, ennen kuin joku ehtii huomauttaa: Principian suomenkielinen nimi on Luonnonfilosofian matemaattiset perusteet, mutta kolmannen osan suomenkielistä nimeä en verkosta löytänyt). Daniel on myös ratkaiseva tekijä Yrjö I:n, Hannoverin vaaliruhtinaan, nostamisessa Englannin valtaistuimelle. Tämän lisäksi hän ehtii Leibnitzin tukemana puuhata ensimmäistä tietokonetta nimeltään Logic Mill, jonka hän oli aloittanut jo Bostonissa, ja muutenkin sotkeentua teollisen vallankumouksen ensiaskeleissa. Jackin vähän vahingossa varastama kulta joutuu tätä ennen ja tämän jälkeenkin kokeilemattomaan käyttöön.
Yhdeksässäsadassa sivussa ehtii tapahtua paljon.
Stephenson kirjoittaa pikkutarkasti. Hän kirjoittaa jälleen jokaisen kujapahasen, aukion, palatsin ja hökkelin lankku ja naula kerrallaan. Kirjan perusteella voisi piirtää 1700-luvun alun Lontoosta kartan, jota tässä niteessä ei ikävä kyllä ole. Hän on tutkinut tarkkaan esimerkiksi Bridewell-, Newgate– ja Fleet-vankiloiden silloiset olot, Towerin itsellisen elämäntavan, Clerkenwellin käsityöläiset, kahvilakulttuurin, ajoneuvot, Lontoon laajan sataman ja maisemat Thamesin rannoilla matkalla merelle. Iso osuus on Englannin rahapajalla, Royal Mintillä, jonka johdossa Isaac Newton pitkään oli, sekä Newtonin ponnistuksilla kitkeä maasta rahanväärentäjät. Tuohon aikaan rahan väärentäminen oli Englannissa valtiopetos, josta rangaistuksena oli hirttäminen melkein kuoliaaksi, suolistaminen ja paloittelu, ymmärrettävästi tässä järjestyksessä.
Jackin vaatetusta Stephenson kuvaa kirjan loppupuolella yksityiskohtaisesti:
”The innermost of the suit’s three layers—the part that touches Jack—comprises white drawers of Egyptian cotton, white hose of Turkish silk, and a shirt made from enough fine white Irish linen to keep a company of Foot in Tourniquets and bandages through a brief foreign war. And it must be understood that the adjective “white” means a true, blinding salt-white, and not the dirty beige that passes for white in poorly illuminated textile markets.
The next layer comprises a pair of breeches, a long-skirted waistcoat, and a coat. All these are in metallic hues. As a matter of fact, Jack’s pretty sure that they are literally made out of metal. The waistcoat seems to be cloth-of-gold. The breeches and coat are silver. All of the buttons are golden, which Jack takes to mean that, like counterfeit guineas, they are lumps of solder, cleverly jacketed in whispers of gold. Bur when he bites one, it bites back. Only faint impressions are left by his (false) teeth, and he can see no trace of gray in them—no evidence of base metal underlying gold. These buttons were made by pouring molten metal into a mold, so each one bears the same imprint: a figure too tiny and involved for Jack’s eyes to make it out in the dimness of his castle apartment…” … ja kuvaus jatkuu vielä toisen mokoman.
Esimerkkinä uskollisuudesta yksityiskohdille kävisi myös kohtaus, jossa Daniel ja Isaac aloittelevat piirakan syöntiä matkatessaan pomppuisella vaunulla Bedlamiin ja tietysti hullujenhuoneen elämän kuvaus kaiken kaikkiaan.
Katseltuani vastikään muutaman elokuvan, joissa jokaisessa oli selvästi tunnistettava päähenkilöä seuraileva koominen sivuhahmo, totesin, että Stephenson on viimeiseen kirjaan kirjoittanut Jackista tuon koomisen sivuhahmon. Jack ja Daniel eivät kirjassa kuitenkaan kohtaa kuin muutaman kerran, ja yleensä Daniel pyrkii saamaan Jackin pois päiviltä mahdollisimman lopullisesti. Kuten Jack, Elizakin vaikuttaa tapahtumiin taustalla, mutta enimmän osan tarinaa myös pysyttelee taustalla. Jack toimii, kun taas Eliza vain nykii naruista, ja muut toimivat hänen puolestaan.
Ihastuttaa ja vähän ihmetyttääkin, että amerikkalainen kirjailija on jaksanut perusteellisesti paneutua brittiläiseen elämänmenoon, mutta myöntää täytyy, että Stephensonin valitsema aikakausi, valistuksen ensimmäiset vuosikymmenet, on ratkaiseva ajatellen seuraavia vuosisatoja. Kahden ensimmäisen kirjan kuvaaman ajan sekasorrosta, sodista ja poliittisista kiistoista päästään ainakin tilapäisesti tyveneen, jossa Eurooppa saattoi vaurastua. Valistuksen ajan ihanteet, ihmisoikeudet ja jonkinmoinen demokratia, olivat tietysti myös Yhdysvaltojen itsenäistymisen taustalla. Daniel Waterhouse edustaa tyypillistä valistuksen ajan ihannetta, joka toimii järkensä varassa ja torjuu keskiajan mystiikan sekä alkemian kaltaiset tieteen harha-askeleet, vakaumuksellisen puritaanin poikana osin uskonnonkin.
Lisäksi valistuksen korostamat ihmisoikeudet näkyvät selvästi Elizan orjuutta vastaan käymässä taistelussa. Elizan nimikin viittaa orjuuteen, seikka, jota en ensimmäistä kirjaa lukiessani muistanut: Cryptonomiconissa, Stephensonin Barokkisykliä edeltävässä kirjassa, yksi Daniel Waterhousen myöhäisistä jälkeläisistä saa selville, että Qwghlmin kreivillisen hallitsijasuvun sukunimi oli alkujaan Mnyhrrgh, joka sitten englantilaistettiin Mooreksi. Reaalimaailmassa Eliza Moore taas oli yksi viimeisiä nimeltä tunnettuja afro-amerikkalaisia, jonka tiedetään syntyneen orjuudessa. Valkoisten eurooppalaisten järjettömän mielivallan esimerkkinä kirjassa on musta Dappa, joka lienee tehnyt oikeutta nimelleen (keikari) ja jonka vankilassa kirjoittamat pamfletit kertovat kaiken tarvittavan; kuka tahansa saattoi ilmoittaa omistavansa ihmisen esimerkiksi vain siksi, tämä sattui olemaan väärän värinen. Oli vielä pitkä matka nykyiseen käsityksen, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat samaa rotua, ihmisiä.
Seikkailu alkoi, kun velho saapui Danielin ovelle − lopputoteamus todennäköisesti kertoo Stephensonin kirjallisista esikuvista. Barokkisykli on hyvin uskollinen kuvaamalleen vajaan sadan vuoden historialle sellaisena, jollaisena se on meidän aikaamme säilynyt. Jack, Eliza ja Daniel ovat kuvitteellisia henkilöitä, mikä suo kirjailijalle enemmän vapauksia kuin todelliset historian henkilöt, joita tarinassa on viljalti. Mukana on silti myös silkkaa fantasiaa; siinä on ihan oikea velho, jonka viimeisillä sivuilla ainakin Jack ja Daniel tunnistavat velhoksi. Lisäksi alkemia on lopulta muutakin kuin Newtonin arveluttava harrastus. Kunnon seikkailussa pitää olla myös satua.
Sain vieroitusoireita. Puolitoista vuotta Barokkisykliä ja sitten pelkkää tyhjää. Jäin eläkkeelle juuri, kun olin saanut Maailmanjärjestyksen päätökseen, joten aikaakin on aikaisempaa enemmän täytettävänä. Ulottuvilla ei ollut yhtään Stephensonia, jolla olisi loiventanut krapulaa. Yritin aloittaa pariakin kirjaa, mutta en jaksa innostua. Stephensonin järjen, haparoivan tieteen ja varhaisen teknologian saaga on niin yletön, että siihen uppoaa kokonaan.
Kirjakertomuksia 