Avainsana-arkisto: Sokeat linnut

Rikoksen jälkiä Facebookissa

Dekkari ja jokin kiistelty muoti-ilmiö ovat taatusti myyvä yhdistelmä, jota on vaikea tyriä. Kun tapahtumapaikka vielä on Salzburg, jossa käväisin viime elokuussa, houkutus oli vastustamaton, vaikka muutakin lukemista olisi ollut. Salzburg tarjoaa Mozartia, oopperaa ja konsertteja lukuun ottamatta turistille enimmäkseen kauniita maisemia ja ympäristön poikkeuksellisen hyvät vaellusmaastot, mutta kaupungin keskusta on nopeasti katsottu. Kaupungin keskustassa tekemistä aktiivituristille on musiikkia ja paria linnaa sekä museota lukuun ottamatta vähänlaisesti. Siellä näyttäydytään. Muutama murha laiskalla Salzalchilla ja ah niin rauhoittavalla Kapuzinerbergillä antaa ainakin keskustelunaiheita.

Itävaltalainen toimittaja Ursula Poznanski on sommitellut ”Sokeat linnut” –jännärinsä (ilmestynyt 2014) Salzburgiin ja Facebookin (arvelin, ettei tähän tarvita linkkiä) liepeille. Täysin eri paria oleva pariskunta löydetään kuolleina läheisestä metsiköstä, ja virallisen selityksen mukaan mies on ensin kuristanut naisen ja sen jälkeen ampunut itsensä. Salzburgin väkivaltayksikön poliisi Beatrice Kaspary ei kuitenkaan tyydy noin ilmeiseen, kun hän huomaa, että molemmat ovat olleet jäseninä Facebookin runoja lukevassa ryhmässä ja jotkin ryhmän jäsenet tuntevat sairasta viehtymystä kuolema-aiheeseen. Facebookin lisäksi tutkinnassa käytetään muutenkin runsaasti internetiä, josta, kuten jokainen meistä tietää, saattaa löytää aivan mitä tahansa, kunhan osaa etsiä. Tämän arvoituksen ratkaisu löytyy melko kaukaa.

Luettuani tarinan ajattelin jälleen kerran, miten pitkälle ihmisen tekojen seuraukset ulottuvat. Ne ulottuvat odottamattomiinkin suuntiin. Sodan jäljet siirretään vielä seuraaviin sukupolviin. Sodan traumoja puretaan myös Sokeissa linnuissa. Kurainen sää korostaa aiheen vakavuutta ja synkkää tunnelmaa. Valopilkkuja on harvassa.

Koska aihetta katsellaan runojen säkein, kirjassa on runsas valikoima saksalaisella kielialueella tunnettua runoutta, josta suomalaisille tutuimpia nimiä lienevät Rainer Maria Rilke ja Heinrich Heine, mutta joukossa on myös esimerkiksi ranskalainen Charles Baudelaire, joka on tunnettu varsinkin valoisasta ja elämänmyönteisestä asennoitumisestaan. Kirjan nimen kirjailija on ottanut Rilken runosta Seine Hände blieben wie blinde Vögel…, jonka vaikeaselkoisuutta päähenkilökin mutisee. Onneksi teksti on kirjassa suomennettu.

Osa tarinaa on kuvitteellinen Facebook-keskustelu, jota Beatrice valeindentiteetin suojissa hämmentää. Ryhmä on puhelias, ja tässäkin näkyy hyvin se, miten paljon aikaa sosiaalinen media ihmisiltä vie, olkoonkin, että tässä tapauksessa netissä roikkuminen on täyttä työtä. Minulle tulivat toisaalta mieleen kirjeromaanit, joissa tarina joko osin tai kokonaan kerrottiin kirjeissä. Toisten ihmisten kuvitteellisten tekstien lainaaminen on tehokas keino saada sivuhenkilöiden ääni kuuluviin. Tämä oli ensimmäinen lukemani tätä lajia, mutta muitakin on varmasti kirjoitettu tai ainakin tulevaisuudessa kirjoitetaan. Kertomuksen kärkeä ajatellen Facebook saattaa olla temppu, jolla kirjailija yrittää saada enemmän lukijoita mielestään tärkeälle asialle. Taikka sitten vain temppu, mutta onneksi onnistunut temppu. Poznanskin esikoisen jujuna oli geokätköily, ja lukematta kirjaa voi ennakoida, että jännitystä siihenkin saa riittämiin.

Poznanski on niitä kirjailijoita, joille eivät riitä pelkät murhat, vaan mukana pitää olla sekä inhottava esimies että poliisin tavanomaiset perhehuolet ja lopussa  vielä piina aina kuoleman rajoille saakka. Onneksi kirjailija sentään malttaa enimmäkseen keskittyä rikosten ratkaisemiseen. Esimiehellä on muuta ajateltavaa, ja Beatricen eronnut aviopuoliso jää sivuun puolivälissä kirjaa. Lopun tapahtumat taas ovat juonen kannalta perusteltuja. Jotkin kirjan ratkaisut ovat hiukan liian ilmeisiä, ja kun pääpahis viimein löytyy, se ei enää ole suuri yllätys, koska muita sopivia ehdokkaita ei juuri enää ole jäljellä. Kokonaisuuden vuoksi annan tuon kuitenkin anteeksi, enkä jupise enempää.

Luin Anne Mäkelän suomenkielisen käännöksen, joten alkuperäisestä kielestä en osaa mitään sanoa. Käännös on erittäin sujuva ja hyvää suomen kieltä, höysteenä sopivia puhekielisyyksiä kuten ilmeisesti alkuperäistekstissäkin. ”Sokeat linnut” on ehdottomasti keskimääräistä parempi dekkari jo aiheensakin vuoksi.

Mainokset