Avainsana-arkisto: Anathem

Rinnakkaisista todellisuuksista

anathem Silloin tällöin saa käsiinsä hitaasti luettavan kirjan, joka ei näytä päättyvän koskaan, ja kun sitten lukee viimeisiä kymmeniä sivuja, toivoo, ettei se loppuisi koskaan. Tarinaa haluaisi seurata vielä pitkään. Neal Stephensonilla on taito kirjoittaa tällaisia kertomuksia. Anathem (2008) vei kaiken lukemiseen varaamani ajan, mutta silti siihen kului useita kuukausia, ja olisin kaikesta huolimatta vielä halunnut tietää, mitä sitten tapahtui. Stephenson herättää lukijan uteliaisuuden vielä viimeisillä sivuilla kirjoittamalla loppuluvun, joka on tavallaan uuden alku; tämä on näkynyt selvästi kolmessa viimeisimmässä kirjassa, Reamdessa, Sevenevesissä ja Anathemissa. Pelkäsin hiukan, saanko kirjasta mitään irti, kun filosofia ei ole ydinosaamistani sinnikkäästä opiskelusta huolimatta, mutta turhaan pelkäsin. Vaikka syvällisiä pohdiskeluja on runsaasti, tarinan juoni kyllä pitää kiinnostuksen yllä ja enemmänkin. Kustantaja luonnehtii kirjaa spekulatiiviseksi fiktioksi, ja tuo epiteetti on yhtä hyvä kuin jokin muukin.

Veli Erasmas (fraa Erasmas), tarinan minä-kertoja, elää Arbre-planeetalla Saunt Edharin (saunt on lyhenne savant-sanasta, jonka voisi kääntää asiantuntijaksi tai tutkijaksi) yhteisössä (concent), joka muistuttaa luostaria; ympärillä ovat paksut muurit ja tavallisten veljien ja sisarten (suur) kanssakäyminen ulkopuolisten (extras, extramuros) kanssa on tarkkaan säännelty. Uskonnollinen ei yhteisö ole, vaan koossapitävä tekijä on oppiminen, opiskelu ja ennen kaikkea filosofia, matematiikka ja luonnontieteet. Yhteisön keskuksena on tuomiosali (Mynster), jonka tärkeimpänä osana on suuri kello. Saliin kokoonnutaan päivittäin ennen lounasta, ja kaikki osallistuvat yhteiseen tilaisuuteen (Provener, jonka voisi tulkita aamunavaukseksi), jolloin ryhmä veljiä ja sisaria vetää kellon. Salissa pidetään myös kaikki muut yhteiset rituaalit (aut). Arbre taas muistuttaa suuresti vanhaa Terraa.

Suuri kello on itse asiassa koko romaanin alku: Neal Stephenson itse kertoo The Long Now –projektista, johon hänen ystävänsä pyysi ideoita kellosta, jonka on tarkoitus toimia ainakin 10 000 vuotta. Projekti alkoi viime vuosituhannen lopussa ja samaan aikaan monet tiedotusvälineet julkaisivat juttuja kuluneen vuoden lisäksi kuluneesta vuosikymmenestä, kuluneesta vuosisadasta, kuluneesta vuosituhannesta. Stephenson huomasi, miten paljon aikaa kuluu päivittäin ajankohtaisten asioiden seuraamiseen, vaikka hän unohtaa niistä suuren osan lähes välittömästi. Hän ryhtyi pohtimaan, miten paljon aikaa jäisi muiden asioiden kehittelemiseen, jos esimerkiksi lukisi uutiset vain kerran vuodessa tai vuosikymmenessä tai vuosisadassa.

Alkuidea näkyy romaanissa selvästi. Kömpelösti suomennettuna yhteisön rakennetta voisi kuvata seuraavasti: uloin muuri erottaa ulkopuolisesta maailmasta yksivuotiset yhteisön jäsenet (Unarians), jotka ovat sitoutuneet viettämään yhteisössä vähintään yhden vuoden – muurin portti avataan kerran vuodessa. Seuraava muurikehä erottaa kymmenvuotiset (Decenarians), jotka jäävät yhteisöön vähintään kymmeneksi vuodeksi ja pääsevät yhteisön ulkopuolelle kerran kymmenessä vuodessa. Tätä sisemmän muurin sisällä elävät satavuotiset (Centenarians) ja sisimmässä osassa tuhatvuotiset (Millenarians).  Yhteisön jäsenet (avout) elävät täysin eristettynä ulkomaailmasta lukuun ottamatta avointen ovien viikkoa (Apert, oikeastaan kymmenen päivää), joka siis esimerkiksi tuhatvuotisille koittaa kerran vuosituhannessa. Kun portit avataan, extrat, ulkopuoliset pääsevät vastavuoroisesti tutustumaan yhteisöön ja ehkä jäämään sinne. Nykyaikainen teknologia on yhteisössä kiellettyä, ja yhteisön jäsenet omistavat vain uusmateriasta valmistetun (newmatter) monikäyttöisen kaapunsa (bolt), vyönauhansa (chord) sekä pallonsa (sphere). Jokainen voi itse laskea, miten paljon aikaa jää arkiaskareiden lisäksi opiskeluun ja mietiskelyyn.

Tarina alkaa varsinaisesti vasta siitä, kun Erasmaksen mentori, fraa Orolo, erotetaan yhteisöstä, ”heitetään takaisin” (Throw Back). Hän on käyttänyt yhteisössä kiellettyä elektroniikkaa, videokameraa, (speelycaptor) ja lisäksi nähnyt taivaalla jotain, jota siellä ei olisi pitänyt olla. Hänen kuvaamansa aineiston perusteella Erasmas ystävineen päättelevät samoin. Varsin pian Erasmas ja kymmenisen muuta veljeä ja sisarta ”kutsutaan” (Voco), mikä saattaa tarkoittaa siirtymistä toiseen yhteisöön tai yhteisön ulkopuoliseen palvelukseen. Tuntematon uhka kasvaa, ja vähitellen koko Arbre on − jälleen kerran − vaarassa.

Erasmas on tyypillinen nykyaikainen antisankari, epävarma, hiukan hidas, eikä niin älykäs kuin itse toivoisi olevansa. Hän on opinnoissaan tumpelo ja pelkää jäävänsä jälkeen (Fall Behind), ehkä joutuvansa yhteisössä pelkäksi ruumiillista työtä tekeväksi apulaiseksi. Hän on kuitenkin sisukas, käytännöllinen ja rohkea, silloin kun sitä tarvitaan. Kun hän tarinan huipennuksen tienoilla ihmettelee ääneen, miksi juuri hänet ja hänen ystävänsä on valittu käsillä olevaan tehtävään, hänelle todetaan, että he ovat opetettavissa (educable). Äärimmäisen tärkeä ominaisuus kenelle tahansa.

Huomattava osa tekstistä koostuu filosofisista pohdinnoista, joita ainakin minun oli lievästi vaikea seurata. Kirjassa käydään dialogia useiden sekä antiikin että monien tuoreempien ajattelijoiden teorioiden perusteella, mutta sekä teoriat (theorics) että ajattelijat (theors) on nimetty uudelleen.  Stephenson on, kuten edellisestä voi jo huomata, keksinyt latinan pohjalta kokonaan oman sanaston, mutta hän on huomaavaisesti liittänyt selitykset kirjan loppuun ja ripotellut niitä myös tekstin joukkoon. Ja kuten tämänkaltaisten kirjojen kanssa usein käy, Internetiin on koottu wiki, jossa selitykset on liitetty meidän tuntemaamme maailmaan. Filosofian termeistä en käy kiistelemään, mutta olen eri mieltä wikin oletuksista Arbren historiallisista tapahtumista; jos Stephensonin kaltainen kirjailija olisi halunnut suoraan viitata meidän maailmamme tapahtumiin, hän olisi kirjoittanut sotien ja hävitysten seuraukset toisin.

Itse luin rivien välistä melkoista teknologiakritiikkiä. Jouduttuaan muurien ulkopuolelle Erasmas kaipaa yhteisönsä hiljaisuutta, yksinäisiä hetkiä ja mm. ärsyyntyy jatkuvasta älypuhelimien (jeejah!) näpräämisestä. Pelkän ajatustyön voimaa ei pidä väheksyä. Teknologia on vain välineitä, jotka auttavat, mutta ovat korvattavissa. Älykäs selviytyy vähillä ja alkeellisillakin välineillä. Tulee tietysti etsimättä mieleen ihmemies McGyver, jota näköjään näytetään televisiossa jälleen uusintoina.

Stephenson lämmittelee lisäksi teoriaa useista rinnakkaisista maailmankaikkeuksista (cosmos). Innokkaassa päivällispöytäkeskustelussa väitellään siitä, ovatko rinnakkaiset universumit mahdollisia ja miten sekä mitä tästä seuraisi. Stephensonin tarinassa universumit limittyvät ja maailmanpolut (worldtracks) risteytyvät, ja Erasmaskin huomaa eläneensä toisen todellisuuden, toisessa universumissa, kuin osa muista päähenkilöistä. Useat maailmakaikkeudet (multiversum) kuulostaa scifiltä, mutta on todellisuudessa aito tieteellisen keskustelun aihe ja tutkimuskohde, ja tueksi on esitetty todisteitakin.

Anathem on myös hauska. Yksi esimerkki on vaikkapa fraa Lion ja fraa Erasmaksen istuttama puutarha, jossa kasvit käyvät Arbren historiassa tapahtuneen Trantaen taistelun.

” ”We’ll allow the invasive species from the riverbank to make inroads into the clover. The starblossom vines run along the ground like light cavalry—it’s incredible how fast they advance. The slashberry is slower, but better at holding ground—like infantry. Finally the trees come along and make it permanent. With a little weeding and pruning, we can make it all work out just like Trantae, except it’ll take six months or so to play out.”

”That is the craziest idea I have ever heard,” I said. ”You are some kind of a nut.”

”Would you rather help me, or go on trying to teach those brats down there how to carry a tune?”

”Is this a trick to get me to pull weeds?”

”No. We’re going to let the weeds grow—remember?”

”What’s going to happen after the weeds win? We can’t set fire to the Cloister. Maybe we could sack the apiary and drink all the mead?”

”Someone already did that, during Apert,” he reminded me gravely.”

Anathem on yksi niistä kirjoista, joka pitäisi lukea ainakin toiseen kertaan, jotta ymmärtäisi sen kaikki ainekset. Näin hitaasti luettuna sain siitä irti  juonen, mutta paljon vivahteita ja yksityiskohtia jäi varmasti huomaamatta. Heti kirjan ilmestymisen jälkeen kirjoitetuissa kritiikeissä on mainittu mm. viittauksia ikoniseen fantasiakirjallisuuteen kuten Taruun sormusten herrasta ja Harry Potteriin, mutta minä en niitä havainnut. Oman lukukokemukseni perusteella Stephenson on jäljittelemätön, molempiin suuntiin. Pidän hänen kirjojensa yllätyksellisyydestä: koskaan ei tiedä, mihin suuntaan juoni kääntyy ja jokainen kirja on aina erilainen. Anathem lienee hänen tähänastisista romaaneistaan paras, parempi kuin Cryptonomicon ja parempi kuin Baroque Cycle.

Mainokset